Olen syntynyt 26.1.1981 Nakkilassa, elänyt suurimman osan elämästäni Kuusankoskella (1988-2002), pienen hetken Forssassa (2003-2004) ja 2004- Espoon Kirkkojärvellä. Menin naimisiin Jokioisilta kotoisin olevan mieheni Esan kanssa Forssassa 17.5.2003. Elokuussa 2004 perheeseemme liittyi Esan sisko Annika (s. 1995). Perheeseen kuuluvat myös suomenhevosruuna Huntti ja leijonanharjaskani Leidi.
Opiskelen Helsingin yliopistossa pääaineenani suomen kieli. Tavoitteenani on valmistua äidinkielen aineenopettajaksi. Harrastan kuorossa laulamista, pianonsoiton opettamista, ratsastusta, tarrojen keräilyä ja seurakunnan tarrakerhon ohjaamista ym. Kirjoittaminen (runot, laulut, oivallukset) on minulle enemmänkin elämäntapa kuin harrastus. Usko Jeesukseen on elämäni tärkein asia, ja Hän on saanut ohjata elämääni vuoden 1997 alusta asti. Kuulun ev. lut. kirkkoon, mutta viihdyn myös muiden kirkkokuntien tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Syksyllä 1997 perustin ystävieni kanssa yhteiskristillisen nuortenyhdistyksen Quo Vadis Domine ry:n. Yhdistyksen parissa työskenteleminen johti pian uupumukseen ja masennukseen: en 16-vuotiaana osannut ymmärtää omia rajojani ja heittäydyin tekemään liikaa. Tämä johti pitkään ja vaikeaan elämänkouluun, itseni kadottamiseen ja etsimiseen sekä avun ja toivon löytämiseen vaikeimpina ja synkimpinä hetkinä. Opin arvostamaan ystäviä ja luottamaan Jumalaan, joka pysyy aina samana, kantaa ja nostaa. Opin hallitsemaan masennustani sekä antamaan itselleni tilaa ja aikaa.
Ota minuun yhteyttä: |
| Design © ZariAN 2007 |










Olen syntynyt 26.1.1981 Nakkilassa, elänyt suurimman osan elämästäni Kuusankoskella (1988-2002), pienen hetken Forssassa (2003-2004) ja 2004- Espoon Kirkkojärvellä. Menin naimisiin Jokioisilta kotoisin olevan mieheni