Ylistäminen tuntuu olevan melko vierasta luterilaisille. "Ei semmonen käsien huitominen ole mun juttu", sanovat jotkut ja kuittaavat koko asian sillä. Mutta oletko huomannut, että jokainen luterilainen jumalanpalvelus päättyy Jumalan ylistämiseen ylistysvirren sanoin? Tai että Isä meidän -rukous alkaa ja loppuu ylistyksellä? Ensin Jumalan nimi pyhitetään ja lopuksi todetaan: "Sillä Sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen."
Ylistys on katseen kääntämistä Jumalaan. Ylistämme Jumalaa siitä, minkälainen Hän on. Ylistämisessä ei tarvita ääntä eikä liikettä. Siinä tarvitaan vain sydän, joka kääntyy Jumalan puoleen. Ylistys on Jumalan lähellä olemista. Koska Jumala ei muutu, ylistäminen ei myöskään riipu tunteista. Voit ylistää Jumalaa, vaikka tuntisit itsesi masentuneeksi tai tuntisit, että koko maailma kaatuu päällesi.
Eräänä päivänä saadessani tietää, että eräs minulle tärkeä henkilö hautoi itsemurhaa, huoli hänestä oli musertaa minut täysin. Illalla olin ystäväni luona ja kuuntelimme ylistysmusiikkia. Ylistin Jumalaa siitä, että kaikki on Hänen kädessään, ja äkkiä minulle tuli todella hyvä olo. Ymmärsin, että pystyn iloitsemaan, vaikka asiat olisivat huonosti. Voin iloita, koska minulla on Jeesus. Koska Jumala on hyvä, vaikka olosuhteet olisivat millaiset. Se on iloa Herrassa.
Jumala on luvannut, että kun me lähestymme Häntä, Hän lähestyy meitä (Jaak. 4:8). Hän tekee työtään meissä, kun ylistämme Häntä. Kun käännämme katseemme Häneen, kaikki ongelmamme näyttävät pieniltä Hänen suuruutensa rinnalla. Hän rakastaa meitä ja pitää huolta kaikista elämämme asioista. Ylistäessä olen monesti tuntenut, miten Jumalan rakkaus saa aina uudestaan ikään kuin puhdistaa sisältä, kuin elävä vesi. Antaa uutta toivoa ja voimaa uskoa huomiseen.
Kun Jumalan Henki saa koskettaa ja murtaa sydämen kovat muurit, on ihminen pieni rakastavan Jumalan edessä. Silloin ei ole ihme, jos ylistys purkautuu kyynelinä, huutona, lauluna tai liikkeenä.
Kerran olin väsynyt itseeni
ja kysyin:
rakastatko Sinä minua?
Näin edessäni Poikasi ristillä.
Kerran tunsin itseni toivottomaksi epäonnistujaksi
ja kysyin:
miten jaksat vieläkin rakastaa minua?
Sanoit olevasi Rakkaus.