Tie onneen?

"Näytän sinulle tien, jota olen mennyt", kirjoittaa Eeva-Liisa Manner runossaan Assimilaatio (kokoelmasta Kirjoitettu kivi, 1966). Runon päähenkilö on väsynyt elämään ja menettänyt jo melkein kaiken toivonsa siitä suuresta unelmasta, joka meillä kaikilla on. Tämä näkyy hänen seuraavasta virkkeestään: "jos tulisit, jos tulisit jonain päivänä takaisin, etsimään minua". Jos-sanan toisto ja "jonain päivänä" viittaavat epäilevään, mutta kuitenkin vielä hieman toiveikkaaseen ajatteluun. Pieni ihminen haluaa kertoa elämänsä tiestä, jotta joku voisi vielä yrittää etsiä häntä masennuksen pimeästä kuilusta, johon hän on pudonnut. Takaisin-sana kertoo sen, että ystävä, jolle hän kirjoittaa, on joskus kulkenut hänen vierellään.

Elämä menee eteenpäin, joskus pieni ihminen putoaa kyydistä. Värikäs ja monimutkainen maailma näyttää masentuneen silmissä yksinkertaiselta ja mustavalkoiselta, itsestään selvältä. Millään ei tunnu olevan enää väliä. Runon henkilö kysyykin: "Näetkö miten kaikki siirtyy hiukan joka hetki ja tulee vaatimattomammaksi ja primitiivisemmäksi (kuin lasten piirtämät kuvat tai alkeelliset eläimet: sielun aakkoset)". Minun silmäni näkevät, näkevätkö sinun?

Ihmisen sielu on monimutkainen, mutta silti niin yksinkertainen. Kaikilla meillä on sama tarve löytää lämpöä, rakkautta ja hyväksyntää. Toiset myöntävät sen, toiset eivät näe sitä tai halua myöntää sitä. Sielun aakkoset on helppo oppia - tai ehkä siihen tarvitaan yksi putoaminen pohjalle, josta näkee kaiken.

Masentuneen ihmisen ajatukset ovat ristiriitaisia toistensa kanssa. Hän haluaa löytää rakkautta, mutta kun elämä käy ylitsepääsemättömän vaikean tuntuiseksi, pieni ihminen haluaa luovuttaa. Hän ei enää usko löytävänsä rakkautta tai ei jaksa odottaa sitä.

Runon lopusta voi aistia pienen ihmisen onnen hänen ajatellessaan pois pääsemistä täältä tuskaisesta maailmasta. "Tulet lämpimälle seudulle, se on pehmeä ja hämyinen" kertoo miellyttävästä ja hyvästä olotilasta tai tunnelmasta. "Hämyinen" viittaa salaperäisyyteen, epäselvyyteen. Sanoista tulee levollinen, mutta kuitenkin jollain tavalla pelottava olo. Liikutaan lopun seudulla.

Pieni ihminen on poissa ennen kuin auttaja ehtii perille, ystävänsä sielun syvimpiin kerroksiin. "Mutta silloin minä en ole enää minä, vaan metsä." Luonnosta kaikki on lähtöisin, luontoon kaikki palaa. Onko elämän tarkoitus kuolema? Assimilaatio, yhtäläistyminen luontoon?

Itsemurha ei ole ratkaisu. Elämä voi olla jopa elämisen arvoista. Jos siis olet pohjalla, nosta katseesi ylös. Kuilu ei ole pohjaton: voit nähdä valon, korkealla kuilun reunalla - jos et sitten työnnä päätäsi kuilun pohjamutaan. Etsivä löytää.